Selkokieli on vakiintunut Suomessa monin tavoin käytäntöön, mutta tutkittavaa riittää vielä runsaasti. Tutkijat Camilla Lindholm ja Leealaura Leskelä esittelevät teoksessaan Tutkimusretkellä selkokieleen selkokielen nykytilaa, kehitystä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia sekä käytännön työn että tutkimuksen näkökulmista.

Lindholmin ja Leskelän uusin teos Tutkimusretkellä selkokieleen syntyi tarpeesta tuoda selkokielikeskusteluun mukaan tutkimuksellinen näkökulma. Kirjan tavoite on lisäksi inspiroida sekä tutkijoita että viranomaisia edistämään selkokielen käyttöä.

– Selkokielestä on jo olemassa todella hyviä teoksia, mutta tässä kirjassa erityistä on se, että olemme tuoneet esille selkokielen tutkimuksen lähtökohtia ja metodologisia avauksia. Tutkimuksellisen otteen lisäksi kuvaamme selkokielen kehitystä ja toimijoita, Lindholm kertoo.

Selkokieltä on kuitenkin tutkittu toistaiseksi hyvin vähän, ja teosta kirjoittaessaan Lindholm ja Leskelä huomasivatkin, että tutkimuksellisia aukkoja on paljon, ja mahdollisia tutkimusaiheita selkokieleen liittyen on runsaasti.

Millainen on hyvä selkokielinen teksti?

Selkokeskus määrittelee selkokielen seuraavasti:

Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä.

Leskelän mukaan hyvä selkokielinen teksti on ennen kaikkea lukijalähtöinen.

– Toisaalta selkokielen lukijakunta on hyvin moninainen, eikä meillä ei vielä toistaiseksi ole tietoa siitä, millä tavoin lukijat eroavat toisistaan. Tutkimusta siis tarvitaan, jotta voitaisiin ottaa huomioon monenlaisten lukijoiden erilaiset tarpeet, Leskelä pohtii.

Lisäksi selkotekstin tulee olla toimiva juuri siinä funktiossa, joka sillä on. Esimerkiksi selkokielisen kaunokirjallisuuden tulee tarjota lukukokemuksia, kun taas infotekstin tarkoituksena on tarjota lukijalle tärkeitä tietoja ja ohjeita.

Selkokieli sekoitetaan kuitenkin usein selkeään kieleen, joka on yleiskielen selkeämpi versio. Tämä voikin aiheuttaa ongelmia lukijoille, jotka eivät sekaannuksen johdosta saa riittävän helppoja tekstejä käyttöönsä.

Nykyään selkokieli jaetaan kahteen eri tasoon: helppo selkokieli on suunnattu henkilöille, joilla on erityisen suuria kielellisiä haasteita, kun taas perusselkokieli on kielimuoto, jota suurin osa selkokieltä tarvitsevista henkilöistä tarvitsee. Myös selkokieltä käyttävät viranomaisiset käyttävät juurikin perusselkokieltä.

– Perusselkokieltä on käytetty Suomessa sen verran pitkään, että sen arviointiin on kehitetty selkokielen mittari. Mittari sisältää 96 kriteeriä, joiden avulla voi arvioida, onko teksti perusselkokielen tasoista, Leskelä kertoo.

Organisaatio- ja yritysviestintää selkokielellä

Vaikka selkokielen tutkimusta on vasta viime vuosina alettu tehdä, Suomessa on jo noin 40 vuoden kokemus käytännön työstä. Myös tiettyjen organisaatioiden selkotoiminta on Suomessa erittäin vakiintunutta.

– Suomen ja Ruotsin vahvuus on se, että meillä selkokieltä on tuotettu jo kymmeniä vuosia, kun taas monessa muussa Euroopan maassa kokemusta on vasta noin 10 vuotta, Lindholm kertoo.

Selkoviestinnän käyttö viranomaisorganisaatiossa on kuitenkin vielä hajanaista. Ongelmaksi nousee esimerkiksi se, että samalla kun selkokielisiä materiaaleja ja palveluita tarvittaisiin enemmän, asiantuntemusta on hyvin vähän ja suhteellisen harvalukuisella joukolla.

– Viranomaiset ovat viime vuosina selkeästi petranneet ja alkaneet tuottaa selkokielistä materiaalia. Monet meihin yhteyttä ottavat viranomaiset kuitenkin kertovat, että eivät oikein tiedä, miten selkoistamisessa voisi lähteä liikkeelle, Leskelä kertoo.

Leskelän mukaan yritykset taas ovat heränneet selkoviestinnän mahdollisuuksiin hitaasti.

– On mahdollista, että yritysten osalta selkoviestinnän käyttöönotto ei juurikaan etene, ennen kuin selkokielen käytöstä tulee saavutettavuusvaatimus, Leskelä kertoo.

Äkkiseltään saattaisikin ajatella, että selkokieliset tekstit eivät sovellu esimerkiksi yritysten markkinointiviestintään. Lindholmin mukaan selkokieltä ei perinteisesti ole käytetty tämän tyyppisissä teksteissä, mutta mahdotonta se ei hänen mukaansa olisi.

– Selkotekstin tavoite on lisätä ymmärrettävyyttä, mutta tärkeää on myös sen tarjoama lukukokemus: se, että teksti tuntuu joltain. Automaattisesti ei siksi voi ajatella, että selkoistaminen latistaisi lukukokemusta.

Lindholm ajatteleekin, että tekstin selkoistaminen voi olla hyvä apu siinä, jos haluaa miettiä viestinsä ydinkärkeä, sillä esimerkiksi markkinointitekstin iskevyys voi syntyä juurikin asian esittämisestä ytimekkäästi.

Selkoviestintä tulevaisuudessa

Miten viestinnän parissa työskentelevä voisi arvioida omaa selkoviestintäänsä ja parantaa sitä? Paras tapa tähän olisi testata tekstin käytettävyyttä oikeilla, selkokieltä tarvitsevilla henkilöillä.

– Jos on mahdollisuus olla puhetilanteessa selkokieltä tarvitsevien henkilöiden kanssa, on suhteellisen helppo huomata, tuleeko ymmärretyksi. Tätä kautta voi saada informaatiota, joka auttaa yksinkertaistamaan omaa kielenkäyttöä, Leskelä pohtii.

Lisäksi viestinnän parissa työskentelevän kannattaa hankkia tietoa eri lähteistä: esimerkiksi oppaiden lukeminen tai kursseille osallistuminen ovat hyviä keinoja tarkastella ja kehittää omaa kielenkäyttöään.

Teoksessaan Leskelä ja Lindholm pohtivat myös tulevaisuuden tutkimuskohteita selkoviestinnän kentällä. Kiinnostavia aiheita löytyykin useammalta tieteenalalta.

– Digitalisoitumiseen ja saavutettavuuteen liittyen on paljon tutkittavaa. Loppujen lopuksi tiedämme vielä aika vähän siitä, miten saavutettavuuden eri muodot toimivat yhdessä. Millä tavoin digitaalinen ja kielellinen saavutettavuus sekä selkokieli yhdessä vaikuttavat käyttäjäkokemukseen? Lindholm pohtii.

Myöskään selkoviestinnän käytön kustannusvaikuttavuudesta ei juurikaan vielä ole tutkimusta. Lindholmin ja Leskelän mukaan olisi tärkeää selvittää, mitä selkokielen laajamittaisempi käyttöönotto Suomessa maksaisi ja millaisia kustannuksia taas syntyy siitä, jos selkoviestintään ei budjetoida.

– Jos selkoviestintään ei panosteta, osa ihmisistä on vaarassa syrjäytyä. Syntyy myös häiriökysyntää, jolloin ihmiset toimivat väärällä tavalla viranomaisasioinnissa, koska eivät ymmärrä ohjeita oikein. Myös näillä on hintalappunsa, Leskelä kertoo.

Tällä hetkellä tutkimusta on kuitenkin vähitellen tulossa, ja sen merkitys nähdään ratkaisevana tulevaisuuden kehitystyössä.

– Toivommekin, että kaikki selkokielen kehittäminen pohjautuisi jatkossa tutkittuun tietoon, Leskelä tiivistää.

Mitä luet tällä hetkellä?

Lindholm: Luen itse asiassa kirjaa, joka sopii hyvin teemaan: Fanny Ambjörnssonin kirjaa Om Nadja: en systers berättelse, joka on eräänlainen essee ja elämänkerrallinen teos. Kirjailija kirjoittaa siskonsa Nadjan elämästä, Nadja oli vakavasti vammainen ja täysin riippuvainen muiden avusta. Kirjailija pohtii muun muassa sitä, kenellä on oikeus kertoa sellaisen ihmisen tarinaa, joka ei itse kykene ilmaisemaan itseään.

Leskelä: Minulla on parhaillaan menossa sveitsiläisen kirjailijan Silvio Huonderin romaani Adalina. Kirja kertoo keski-ikää lähestyvän Johanneksen matkasta kotiseudulleen Graubündeniin tekemään tiliä menneisyytensä kanssa ja selvittämään, mitä hänen retoromanin kieltä puhuvan serkkunsa Adalinan kanssa tapahtui vuosikymmeniä sitten. Kirja ei liity selkokieleen mitenkään, paitsi että sain sen aikoinaan muuannelta sveitsiläiseltä selkokielen tutkijalta.

Tutustu teokseen:

Tutkimusretkellä selkokieleen -e-kirja (Gaudeamus)

Filosofian tohtori Camilla Lindholm toimii pohjoismaisten kielten professorina Helsingin yliopistossa. Hänellä on pitkä tausta vuorovaikutustutkimuksessa, ja hän on erityisesti perehtynyt tilanteisiin, joissa osallistujalla on kommunikatiivisia tai kielellisiä haasteita. Eniten tutkimusta hän on tehnyt muistisairaiden parissa, ja viime aikoina hän on työskennellyt selkoruotsia käsittelevän hankkeen parissa.

Filosofian tohtori Leealaura Leskelä on työskennellyt Selkokeskuksessa yli 20 vuotta. Tällä hetkellä hän toimii organisaatiossa kehittämispäällikkönä ja selkokielen asiantuntijana. Taustaltaan hän on s2-opettaja, mutta työuransa hän on tehnyt selkokielen kehittämisen parissa, keskittyen muun muassa selkokirjoittamisen ja selkopuheen ohjeistuksiin. Väitöskirjassaan hän tutki selkokielen käyttöä kehitysvammaisten henkilöiden ja ammattilaisten vuorovaikutuksessa.